Siirry pääsisältöön

Työssäoppimista Oma Onnin hyväksi!

Hei!


Viime postauksessa käytiin läpi mitä datanomien tekemille peleille kuuluu ja kuinka Oma Onnista kerrottiin eri maista tulleille opettajavierailijoille. Mitähän seuraavaksi..

Työssäoppiminen alkoi meillä 23.2 joka maaliskuun loppuun asti. Datanomit aloittivat heti tiistaina ja merkonomit liittyivät joukkoomme torstaina. Tiistaina aamulla pidettiin kokous ja torstaina pidettiin sama kokous jossa käytiin läpi mitä työssäoppimisen aikana pitää saada valmiiksi. Nimitettiin myös tämän viikon toimistopäällikkö joka pitää huolen että työt valmistuu ajallaan. Ja kirjoittaa blogia :D. Datanomeilla oli myös oikeus sisustaa työtilat oman mielensä mukaan koska aloitimme aikaisemmin ja saimme hankittua kaikki tarpeelliset työvälineet tietokoneista kahvinkeittimeen. 


Torstain palaverin jälkeen jäimme keskustelemaan töiden priorisoinnista ja siitä kuka ottaa minkäkin työn hoitaakseen. Jokaiselle työlle päätettiin yhdessä ”pomo” joka vastaa siitä että työ tulee tehtyä.

 Eli hyvään alkuun ollaan saatu työssäoppiminen ja hyvältä tulee näyttämään kunhan vain saadaan kunnolla rattaat pyörimään!

Kuulemiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peräseinäjoki 27.11.2013

Heipsan ! Toinen koulukäynti starttas Koulukadulta, josta suuntasimme Peräseinäjoen ylä-asteelle! ;D Tässäkin koulussa oli moni Onnilaisista muutama vuosi sitten ollut ja osa olikin sitten Peräseinäjokisia Ella ja Tomi innokkaina.Jamilaa taitaa jännittää ;D Katriina noussu kerranki oikialla jalaalla ! Topias viä vähän unella ?? poseerausta?! hmm.. Marketta höpäjää tytöille jotain :) Tais Peräseinäjoen omia likkoja vähä jännittää ku  oltiin omalla vanhalla koululla käymäs ;) kaikki enemmän tai vähemmän innokkaina Mirette & Ella esittelee blogia :) Tomi :------) ja lopuksi palauttteen kirjoittamista.. Niin vain saatiin toinen vierailu päätökseen.. Ei enää jännittänyt yhtään mennä luokan eteen kertomaan Oma Onnista ja kyllähän meillä oli taas hauskaa ;D  ♥   :llä Onni ja Onnilaiset! 

Oma Onni- tiimin ryhmäytys- ja suunniteluleiri Lankarissa 2013 !

                                                        Moikka blogin lukijat! Tästä starttaa Oma Onni blogin ja koulukäyntien uusi vuosi ja uudet kujeet! Kurkataan vähän mitä ollaan puuhailtu ennen koulukäyntejä... ;) Tämä vuosi starttas sillä että oltiin suunnittelemassa koulukäyntejä 9-luokkalaisille ja ryhmäyttäneet Oma Onni -tiimiä Lankarin leirikeskuksessa syyskuussa yhdessä Järviseudun ammatti-instituutin eli JAMI:n kanssa.                                                                Lankarin leirikeskus                                                                       2-3.9-2013 Päämaja! Koko  jengi! Kamera käy! Otto 93847423.... Eli yksi kuva ei siis riittänyt! :) Ohjausryhmä kuuntelemassa mielenkiintoisena Onnilaisten suunnitelmia tulevalle vuodelle. Taitaa ilme kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ;) Marketan runosuoni sykkii ja kynä sauhuaa! Yrjö Koskimäki on ollut mukana Oma Onnissa sen perustamisesta saakka

Seinäjoen Yhteiskoulu 13.12.2013

Morjensta! Kouluvierailumme päättyi Seinäjoen Yhteiskouluun. Perjantaina kello 10.00, Koulun kello soi jonka jälkeen marssimme luokkaan hymissä suin. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! ;) Tunnin aloittivat Oma Onnilaiset, tietysti kiintostavasti kertoen Oma Onni verkkooppimisympäristöstä :) Oppilaat kuuntelivat mielenkiintoisena Onnilaisten pitämää tuntia! Likatkin kuuntelivat tarkasti! Toivottavasti tunnista jäi jotain mieleen ;) Tässä on kyllä sananselityksen makua! :) Onkohan se sijoittaminen, eiku... Sananselityspeli käynnissä Lopuksi jaoimme muistitikut oppilaille ja palautelomakkeet tunnin lopuksi! Yhteiskoululla kaikki sujui hyvin ja tunnin vetäminen oli helppoa. Jokainen tunti, mitä kouluissa on pidetty, on kuitenkin ollut erilainen, sillä onhan jokainen luokka erilainen! Jokaisessa koulussa jokainen luokka tekee tunnistaan omanlaisensa, vaikka kaava meillä on aina sama niin vaihtelua on tullut meillekkin  Kaikki me Onni