Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Lankari 2018

Hei! Syysloma on lusittu ja paluu arkeen on koittanut. Olimme OmaOnni -porukan kanssa leirikeskus Lankarissa alkusyksystä 3.-4.9.2018.  Lankarissa kehittelimme miten uudistaisimme OmaOnnia ja suunniteltiin tulevia tapahtumia. Kaiken työn ohella tutustuimme toisiimme paremmin. Tässä on meidän lössi, johon kuuluu merkonomi -ja datanomiopiskelijoita. Ensimmäisen päivän sisältöön kuului myös ohjausryhmän kokous. Kokouksessa kerroimme omista tiimeistämme ja siitä miten uudistaisimme OmaOnnia.   Sisältötiimi kertoi heidän suunnitelmista. Teimme OmaOnni -suklaanappeja tulevaa kotiväeniltaa varten. Meillä oli todella hauskaa lankarissa!

Opetusvideoiden laatiminen

Täällä me OmaOnni tiimin kanssa kehitämme para-aikaa uusia oppimisvideoita oppimisympäristöön. Videoiden tarkoituksena on herättää enemmän mielenkiintoa opiskelijoissa. Olemme todenneet, että videoiden katsominen on hyvä lisä kertoa OmaOnnista tekstien lisäksi. Videoiden tarkoituksena on opettaa mahdollisimman lyhesti animaatioiden avulla eri osa-alueista. Videot tehdään mahdollisimman yksinkertaisiksi joidenka avulla niitä on helppo tulkita. Niiden avulla oppiminen helpottuu kun saa kuunnella ja katsoa erilaisia esimerkkejä videoiden muodossa. Tällä hetkellä valmistuu videoiden käsikirjoittaminen. Käsikirjoituksien tekeminen ja niiden tiivistäminen tuottaa omat vaikeutensa. Käsikirjoitukseen täytyy saada tiivistettyä mahdollisimman keskeiset asiat liittyen osa-alueeseen. Videoista tulee keskimäärin 1-2minuutin mittaisia. Tässä on meidän äänitys laitteistomme opetusvideoihin. Äännittämässä meitä on yhteensä kaksi "ohjaaja ja ääni". Näiden vaiheiden avull

Opinlakeusmessut 17-18.1.2018

Tuttuun tapaan Seinäjoella järjestettiin opinlakeusmessut 17-18.1.2018. Opinlakeusmessut ovat  pohjanmaan suurin koulutus- ja työelämätapahtuma, joka kokoaa vuosittain yli 11 000 kävijää. Messuille sisäänpääsy oli kaikille ilmainen. Messuilla sai tutustua erilaisiin koulutus mahdollisuuksiin oppilaitosten tekemissä pisteissä. Pisteissä oli monipuolista nähtävää ja muun muassa erilaisia pelejä joita sai halutessaan koittaa. Niiden avulla sai uudenlaista näkemystä ammateista ja niiden toimintatavoista. Koulujen lisäksi esillä oli nuoriyrittäjä kurssilaisia jotka esittelivät omaa yritystään ja koittivat parhaansa mukaan tuoda sitä esille. Messujen juontajana toimi tuttu kasvo HP. Messualueella nähtiin myös seikkailemassa YouTubesta tuttu nimi Lakko.  OmaOnnin piste sijaitsi suhteellisen keskellä areenaa  ja näkyvällä paikalla. Saman pisteen rinnalla työskenteli myös merkonomi ja datanomi opiskelijoiden esittelypisteet. Pisteellä esittelimme OmaOnnia messu kävijö

Avoimet ovet 2017

Sedu Koulukatu 41, Seinäjoki järjesti avoimien ovien päivän muutama kuukausi sitten kaikille kahdeksas ja yhdeksäs luokkalaisille nuorille. Nuoret saivat tulla koululle katsomaan mitä täällä opiskellaan, miten ja minkälaisessa työympäristössä. Koulun merkonomi ja datanomi opiskelijat olivat järjestäneet ympäri koulua erilaisia pisteitä, joita nuoret saivat kiertää ryhmittäin. Pisteet sisälsivät mielenkiintoisia tehtäviä ja niissä kerrottiin tietoa kyseisestä pisteestä ja niiden toiminnasta. Koulumme alakerrassa sijaitsi nuorten perustamia yrityksiä joita he esittelivät yläkoululaisille. Siellä tietysti myös sijaitsi OmaOnni pisteemme jossa työskentelimme vuoroittain kertomassa OmaOnni oppimisympäristöstä ja siitä miten sitä käytetään ja hyödynnetään oppimiseen. Opettajammekin innostui OmaOnni pelistämme. Pisteellämme nuoret saivat pelata OmaOnni pelejä joita me onnilaiset olemme itse tehneet.  Kaiken kukkuraksi pisteellä sai tehdä muistoksi OmaOnni kolikon k