Siirry pääsisältöön

Opinlakeusmessut 2014!

Hei taas!

22.-23.1.2014 Seinäjoki Areenassa järjestettiin jälleen Opinlakeusmessut vuosimallia 2014! 

Opinlakeus-messut on koulutuksentarjoajille ja työnantajille erinomainen tilaisuus kohdata tulevaisuuttaan miettivät nuoret ja aikuiset koko Etelä-Pohjanmaan maakunnasta ja myös Onni sekä me Onnilaiset saatiin lähteä kasaamaan meidän omaa pistettä messuille!

Nyt on taas aika käydä vähän kuvia läpi messuilta, toivottavasti messujen tunnelma välittyy kuvien kautta sinne ruudun toisellekkin puolelle, sillä meillä oli ainakin todella hauskaa! :)


Poijat vielä kattoo tämän tekniikan kuntoon ennenku lähdettiin mihinkää! 

Meidän oma "Tirehtööri-Ari" viisaa mhinkä sirkus kasataan! 


Näinkin kurjalta näytti vielä aamulla.. 


Whippiiii! Pöytä on saatu koreaksi!  


Onnikin ehdottomasti halus kuvan itsestään! 

Kyllä Onnilla oli niin vientiä messuilla ettei meinattu peräs pysyä! ;) 
Löydettiin myös vanhan Kauppaopiston, nykyisen Sedu Koulukadun naisia! 







Ja tämähän oli rakkautta ensisilmäyksellä! :*


Saimme messuilla hyvin osallistujia säästövinkki- ja piirrä oma onnesi -kilpailuihimme ja arpaonni suosi monia voittajia, joille palkinnot ovat jo saapuneet. :) 












...Huhhuh! Kyllä meillä oli mahtavat kaksi päivää Opinlakeusmessuilla! Messut oli myös meille antoisat, mutta toivottavasti myös teille!
Kiitos kaikille messukävijöille, kilpailuihin osallistuneille sekä sirkuksemme tirehtööreille! :)

...Niin ja alle viikko enään, kun ainakin Onnilaiset pääsevät hiihtolomalle eli myös oikein hyvää hiihtolomaa kaikille! 

  :llä Onni ja Onnilaiset! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peräseinäjoki 27.11.2013

Heipsan ! Toinen koulukäynti starttas Koulukadulta, josta suuntasimme Peräseinäjoen ylä-asteelle! ;D Tässäkin koulussa oli moni Onnilaisista muutama vuosi sitten ollut ja osa olikin sitten Peräseinäjokisia Ella ja Tomi innokkaina.Jamilaa taitaa jännittää ;D Katriina noussu kerranki oikialla jalaalla ! Topias viä vähän unella ?? poseerausta?! hmm.. Marketta höpäjää tytöille jotain :) Tais Peräseinäjoen omia likkoja vähä jännittää ku  oltiin omalla vanhalla koululla käymäs ;) kaikki enemmän tai vähemmän innokkaina Mirette & Ella esittelee blogia :) Tomi :------) ja lopuksi palauttteen kirjoittamista.. Niin vain saatiin toinen vierailu päätökseen.. Ei enää jännittänyt yhtään mennä luokan eteen kertomaan Oma Onnista ja kyllähän meillä oli taas hauskaa ;D  ♥   :llä Onni ja Onnilaiset! 

MOG-tapahtuma

Hei!  Oma Onni järjesti MOG-pelitapahtuman koulullamme 15-16.2.2019 jossa suunniteltiin, luotiin ja pelattiin talousaiheisia pelejä. Perjantaina tapahtumamme alkoi ja porukkaa alkoi tulla heti kolmelta. Osallistujat toivat itse oman koneen mukaan, joten koulumme sali täyttyi koneista ja pelaajista.  Tapahtumassa me Onnilaiset pidimme kioskia, josta osallistujat saivat hakea naposteltavaa, ruokaa ja juomaa. illalla valaistus. Saimme myös Atrian sponsoroimaan meille lounaaksi mikropizzoja, hampurilaisia lihapiirakoita sekä kasvistaskuja.  MOG-tapahtuma päättyi vasta lauantaina klo 23. Tapahtuma oli todella onnistunut, vietimme mukavaa aikaa yhdessä ja saimme aikaan paljon uusia pelejä. Tässä vähän lisää kuvia mog tapahtumasta.

Aloituspostaus

Hei! Täälä kirjoittelee nyt Janina, oon kolmannen vuoden merkonomiopiskelija ja suuntautunut asiakaspalveluun sekä myyntiin. Oon siis mukana tässä Oma Onni tiimissä, ja sain luvan kirjoittaa ensimmäisenä meidän tiimistämme tänne. Jatkossa tullaan toki näkemään muidenkin tiimiläisten postauksia, joten ei tarvitse säikähtää jos tämä mun kirjoittama on nyt ihan järkyttävän tylsä, ei ne tule tälläisiä aina olemaan ;D Kovasti aherrettu kouluviikko takana ja nyt viimein viikonloppu. Sen kunniaksi  ajattelinkin julkaista nyt hieman tänne blogin puolelle. Eli alkusyksystä starttasi siis uusi Onni - tiimi. Tässä postauksessa haluankin selventää muistien virkistykseksi, ketä me olemme, mistä tulemme, mitä teemme/mihin pyrimme sekä mitä olemme jo saaneet aikaiseksi. Toivottavasti saan kasattua tästä edes jonkun näköisen paketin, että sen kehtaisi julkaista. :D Let's see! Elikkäs aloitetaan siis aivan ensimmäiseksi meidän tiimistä, meidän tiimi ei ole vain hyvä vaan ihan par...