Siirry pääsisältöön

Tilannekatsaus



Hei!

Tovi taas vierähtänyt viime postauksesta, mutta koitetaan saada tässä kaikki oleellinen kerrottua. Paljon ollaan tässä n. kahdessa kuukaudessa ehditty saada aikaiseksi. Kaikki koulukäynnit suoritettuna, ohjausryhmälle tehty omin pikku kätösin joululahjat, oltu Ammatillisen koulutuksen seminaarissa ja Opinlakeusmessuilla kojumme kanssa sekä uutta materiaalia aloitettu valmistamaan oppimisympäristöömme. 

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä kolme meidän ryhmästämme on juuri tätä kirjoittaessa kotimatkalla Taitaja2016 semifinaalista Helsingistä! Näistä kaikista kerrommekin nyt tässä postauksessa teille tarkemmin. 

Kerrotaan siis hitusen aluksi näistä meidän semifinaaleista ;)

Eli siis meitä lähti kolmen hengen porukka edustamaan Sedua Helsingin päähän yrittäjyydestä, me tytöt Janina ja Laura sekä miesvahvistuksena Eelis. Päivä alkoi aamulla 7.30 ja päättyi kello 17.00

Meille annettiin tehtäväksi yhdistää yhteiset osaamisemme ja tehdä sen pohjalta liikeidea. 
Tehtävä oli jaettu viiteen eri moduuuliin, joten teimme siis tehtävän ns. osissa

1. Moduuli ryhmän osaaminen
2. Moduuli Osaamisen tuotteistaminen
3. Moduuli Mallin rakentaminen
4. Moduuli Mallin testaaminen
5. Moduuli Esitys

Teimme tehtävää siis koko ajan lukuunottamatta parin minuutin taukoja sekä lounastaukoa (45min)
Mutta ei näistä kisoista sen enempää, ihan ei finaaliin asti päästy mutta kaikkemme yritimme. Jos kisoista on jotain kysyttävää niin rohkeasti vain kysymyksiä tulemaan.

Muistakaahan muuten että Taitaja2016 Finaali pidetään tänävuonna Seinäjoella
Eli siis Toukokuun 10. - 12.


Sitten hypätäänkin tuonne joulun läheisyyteen. Arilla oli meille pieni yllätys, kertoi edellisenä päivänä että jokaisen pitäisi olla seuraavana päivänä ajoissa koululla, kuulemma tehtäisiin jotain kivaa. 
No mepäs sitten Onni porukan kanssa oltiin aikaisin aamulla silmät ristissä Koulukadulla odottamassa meille luvattua kivaa päivää. Ari sieltä pian saapuikin ja kertoi että nyt lähdetäänkin Törnäväntielle vaatetusalan puolelle ompelemaan meidän ohjausryhmälle joululahjoja. Mitäs nämä joululahjat sitten olivatkaan? 
No tietystihän me ommeltiin heille Oma Onni - heijastinliivit! Jokainen meistä ompeli siis valmiiseen heijastinliiviin heijastinkankaasta Oma Onni logon, joten jokainen kappale oli täysin uniikki. Laitoimme niihin vielä jokainen tietysti omat nimikirjaimemme, sillä kunnon taiteilija ei jätä itseään mainitsematta luomuksessaan ;)







Monet meistä eivät olleet ikinä ommelletkaan, mutta onneksi saimme vaatetusalan opiskelijoilta apua niin paljon kun tarvitsimme, iso kiitos vielä heille!

Kun luomukset olivat valmiita, palattiinkin takaisin omalle koulullemme tekemään vielä joulukortit, sitten lahja sekä kortti kirjekuoreen ja postitettiin ne eteenpäin. 

Unohtamatta tietenkään että tämän jälkeen suunnattiin Seinäjoen Pizzeria Piikkiin herkuttelemaan, kun kiitokseksi onnistuneesta työskentelystämme AMKE - seminaarissa, he tarjosivat meille siellä lounaan.

Sitten kerrotaankin vähän enemmän tästä kyseisestä seminaarista, eli oltiin siis Ammatillisen koulutuksen seminaarissa Törnäväntien opetuspisteessä 17. - 18.11 - 15.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen kaupunki järjestävät seminaarin yhteistyössä.

Ammatillisen koulutuksen seminaarissa 2015 käytiin laajaa ja avointa keskustelua hallitusohjelman mukaisen reformin sisällöstä ja toteuttamisesta.

  Onnilla oli siellä oma koju heti ovensuussa, joten saimme kunnian kätellä ensimmäisenä Suomen opetus - ja kulttuuriministeriä Sanni Grahn-Laasosta.

AMKE - seminaarissa selfietikku oli kovassa käytössä. 






Opinlakeusmessut Seinäjoki Areenassa 20. - 21.1 - 16

Koulutusmessut on suunnattu jatko-opintoihin hakeutuville nuorille ja aikuisille. Tämä on oiva paikka löytää oma unelma-ala tai reitti uuteen ammattiin.


Onnilla oli siis messuilla jälleen kerran mahtava koju, jossa oli tarjolla meidän koulun datanomien kehittelemiä pelejä, joita sai kokeilla, sekä tietysti itse Onni maskottimme pääsi saapumaan kiireiltään paikalle, monikin teistä varmasti näki tämän meidän ihanan Onnimme.

ps. Onnilta terkkuja, että muistakaa harjoitella keväällä järjestettävään loppukyselyyn

Meidän kojullamme oli siis Onni aiheisia pelejä, sekä tabletilta pyöri diaesitys, jossa koko Onni projektista kerrottiin tarkemmin. Meillä kävi molempien päivien aikana ihan loistavia pelaajia, ja taisi sieltä uusi ennätyskin pamahtaa rikki hurjat 3290 pistettä joku nuori herra sieltä kävi paukuttelemassa. 

Samalla kojulla olikin nähtävissä meidän datanomit koodaamassa uusia pelejä, joidenka jokaisen vaiheen näkikin erilliseltä näytöltä.

Tässä taisikin sitten olla meidän kuulumiset näin lyhkäisyydessään. Yritämme nyt kirjoitella vähän useammin tänne meidän kuulumisia. :)

Nähdään taas pian!

Terkuin, Janina ja Laura








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peräseinäjoki 27.11.2013

Heipsan ! Toinen koulukäynti starttas Koulukadulta, josta suuntasimme Peräseinäjoen ylä-asteelle! ;D Tässäkin koulussa oli moni Onnilaisista muutama vuosi sitten ollut ja osa olikin sitten Peräseinäjokisia Ella ja Tomi innokkaina.Jamilaa taitaa jännittää ;D Katriina noussu kerranki oikialla jalaalla ! Topias viä vähän unella ?? poseerausta?! hmm.. Marketta höpäjää tytöille jotain :) Tais Peräseinäjoen omia likkoja vähä jännittää ku  oltiin omalla vanhalla koululla käymäs ;) kaikki enemmän tai vähemmän innokkaina Mirette & Ella esittelee blogia :) Tomi :------) ja lopuksi palauttteen kirjoittamista.. Niin vain saatiin toinen vierailu päätökseen.. Ei enää jännittänyt yhtään mennä luokan eteen kertomaan Oma Onnista ja kyllähän meillä oli taas hauskaa ;D  ♥   :llä Onni ja Onnilaiset! 

Oma Onni- tiimin ryhmäytys- ja suunniteluleiri Lankarissa 2013 !

                                                        Moikka blogin lukijat! Tästä starttaa Oma Onni blogin ja koulukäyntien uusi vuosi ja uudet kujeet! Kurkataan vähän mitä ollaan puuhailtu ennen koulukäyntejä... ;) Tämä vuosi starttas sillä että oltiin suunnittelemassa koulukäyntejä 9-luokkalaisille ja ryhmäyttäneet Oma Onni -tiimiä Lankarin leirikeskuksessa syyskuussa yhdessä Järviseudun ammatti-instituutin eli JAMI:n kanssa.                                                                Lankarin leirikeskus                                                                       2-3.9-2013 Päämaja! Koko  jengi! Kamera käy! Otto 93847423.... Eli yksi kuva ei siis riittänyt! :) Ohjausryhmä kuuntelemassa mielenkiintoisena Onnilaisten suunnitelmia tulevalle vuodelle. Taitaa ilme kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ;) Marketan runosuoni sykkii ja kynä sauhuaa! Yrjö Koskimäki on ollut mukana Oma Onnissa sen perustamisesta saakka

Onnin oppillasgallup

Tälläkertaa haastettelussa olivat Marita Virkkala ja Annikki Jokela, Etelä-pohjanmaan Steiner-koulusta. Molemmat ovat 15-vuotiaita. Mitä pidit Oma Onni esittelystä? - Esityksenne olin ihan ok - Mielestäni esityksenne oli kiva Mielenkiintoisin aihe esityksessä? - Meidän molempien mielestä esityksessä mielenkiintoisin aihe oli; Päivittäinen raha-asiat ja verkkokauppa / Vakuutukset Opitko tänään jotain uutta Oma Onni tunneilla? - Opimme hyvinkin paljon esityksestänne Säästätkö tällä hetkellä johonkin? - Emme säästä kumpikaan tällä hetkellä mihinkään tärkeään asiaan. Mutta meillä on aina säästössä sen verran aina, että päivittäisiin ostoksiin riittää Aiotko hakea kesätöihin? - Joo aion, vanhempieni kautta johonkin - Ei vielä tiedä! Oletko ollut kesätöissä ennemmin? - Olen ollut epävirallisissa kesätöissä, esimerkiksi leikkaamassa nurmikkoa, lapsia vahtimassa - Pientä työtä, ja samaa kuin Marita Oma Onni kiittää jälleen haastateltavia.