Siirry pääsisältöön

Opinlakeusmessut 17-18.1.2018






Tuttuun tapaan Seinäjoella järjestettiin opinlakeusmessut 17-18.1.2018. Opinlakeusmessut ovat  pohjanmaan suurin koulutus- ja työelämätapahtuma, joka kokoaa vuosittain yli 11 000 kävijää. Messuille sisäänpääsy oli kaikille ilmainen. Messuilla sai tutustua erilaisiin koulutus mahdollisuuksiin oppilaitosten tekemissä pisteissä. Pisteissä oli monipuolista nähtävää ja muun muassa erilaisia pelejä joita sai halutessaan koittaa. Niiden avulla sai uudenlaista näkemystä ammateista ja niiden toimintatavoista. Koulujen lisäksi esillä oli nuoriyrittäjä kurssilaisia jotka esittelivät omaa yritystään ja koittivat parhaansa mukaan tuoda sitä esille. Messujen juontajana toimi tuttu kasvo HP. Messualueella nähtiin myös seikkailemassa YouTubesta tuttu nimi Lakko. 

OmaOnnin piste sijaitsi suhteellisen keskellä areenaa  ja näkyvällä paikalla. Saman pisteen rinnalla työskenteli myös merkonomi ja datanomi opiskelijoiden esittelypisteet. Pisteellä esittelimme OmaOnnia messu kävijöille ja koitimme vastata heidän kiperiin kysymyksiinsä. Siinä samassa teimme pisteellä kävijöille OmaOnni kolikon kolikkokoneella, jonka sai laittaa vaikka avainnippuunsa muistoksi.


OmaOnni järjesti myös päälavalla pienimuotoisen onni kilapailun yhdeksäs luokkalaisille nuorille. Nuoret edustivat omaa kouluaan pienissä ryhmissä ja kilpailivat keskenään muita kouluja vastaan.


 Meidän OmaOnni kilpailun juontajamme.



Opinlakeusmessut olivat tänäkin vuonna erinomaisesti onnistunut tapahtuma. Kiitos kaikille mukana olleille, nähdään taas ensi vuonna samoissa merkeissä!

Terveisin
Onni Team
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peräseinäjoki 27.11.2013

Heipsan ! Toinen koulukäynti starttas Koulukadulta, josta suuntasimme Peräseinäjoen ylä-asteelle! ;D Tässäkin koulussa oli moni Onnilaisista muutama vuosi sitten ollut ja osa olikin sitten Peräseinäjokisia Ella ja Tomi innokkaina.Jamilaa taitaa jännittää ;D Katriina noussu kerranki oikialla jalaalla ! Topias viä vähän unella ?? poseerausta?! hmm.. Marketta höpäjää tytöille jotain :) Tais Peräseinäjoen omia likkoja vähä jännittää ku  oltiin omalla vanhalla koululla käymäs ;) kaikki enemmän tai vähemmän innokkaina Mirette & Ella esittelee blogia :) Tomi :------) ja lopuksi palauttteen kirjoittamista.. Niin vain saatiin toinen vierailu päätökseen.. Ei enää jännittänyt yhtään mennä luokan eteen kertomaan Oma Onnista ja kyllähän meillä oli taas hauskaa ;D  ♥   :llä Onni ja Onnilaiset! 

MOG-tapahtuma

Hei!  Oma Onni järjesti MOG-pelitapahtuman koulullamme 15-16.2.2019 jossa suunniteltiin, luotiin ja pelattiin talousaiheisia pelejä. Perjantaina tapahtumamme alkoi ja porukkaa alkoi tulla heti kolmelta. Osallistujat toivat itse oman koneen mukaan, joten koulumme sali täyttyi koneista ja pelaajista.  Tapahtumassa me Onnilaiset pidimme kioskia, josta osallistujat saivat hakea naposteltavaa, ruokaa ja juomaa. illalla valaistus. Saimme myös Atrian sponsoroimaan meille lounaaksi mikropizzoja, hampurilaisia lihapiirakoita sekä kasvistaskuja.  MOG-tapahtuma päättyi vasta lauantaina klo 23. Tapahtuma oli todella onnistunut, vietimme mukavaa aikaa yhdessä ja saimme aikaan paljon uusia pelejä. Tässä vähän lisää kuvia mog tapahtumasta.

Aloituspostaus

Hei! Täälä kirjoittelee nyt Janina, oon kolmannen vuoden merkonomiopiskelija ja suuntautunut asiakaspalveluun sekä myyntiin. Oon siis mukana tässä Oma Onni tiimissä, ja sain luvan kirjoittaa ensimmäisenä meidän tiimistämme tänne. Jatkossa tullaan toki näkemään muidenkin tiimiläisten postauksia, joten ei tarvitse säikähtää jos tämä mun kirjoittama on nyt ihan järkyttävän tylsä, ei ne tule tälläisiä aina olemaan ;D Kovasti aherrettu kouluviikko takana ja nyt viimein viikonloppu. Sen kunniaksi  ajattelinkin julkaista nyt hieman tänne blogin puolelle. Eli alkusyksystä starttasi siis uusi Onni - tiimi. Tässä postauksessa haluankin selventää muistien virkistykseksi, ketä me olemme, mistä tulemme, mitä teemme/mihin pyrimme sekä mitä olemme jo saaneet aikaiseksi. Toivottavasti saan kasattua tästä edes jonkun näköisen paketin, että sen kehtaisi julkaista. :D Let's see! Elikkäs aloitetaan siis aivan ensimmäiseksi meidän tiimistä, meidän tiimi ei ole vain hyvä vaan ihan par...